deliciouspeacedream-blog
12 posts
Latest Posts by deliciouspeacedream-blog
Suomalaiset lastenelokuvat
Tykkään käydä leffoissa ihan itsekseni, mut myös seurassa. Hyvässä seurassa tietyt leffat on jopa hauskempia kuin itsekseen katsottuna. On muutamia leffagenrejä, joita katsoo mielummin yhdessä kuin yksikseen. Niitä on just komediat ja lastenleffat. Kattelen elokuvia ja tykkään elokuvista mitään kategoriaa syrjimättä ja lastenleffatki menee oikein mieluusti. Niitä tulee vaan harvemmin katsottua yksikseen.
Mulla on onneksi kaksi kummipoikaa, jotka sattuu olemaan vielä aika saman ikäisiä. Poitsujen kanssa tulee käytyä leffoissa useinki. Vuoden 2016 parhaita leffoja on ollu Risto Räppääjä ja Yöhaukka, joka käytiinki just poikien kanssa yhdessä katsastamassa. Pojat tykkäsi ja oli se munki mielestä oikein nasta pala.
Risto Räppääjä-elokuvat on ollu tosi suosittuja ja eiköhän niitä vaan lisää tule. Risto Räppääjä ja Yöhaukka on leppoisa ja mun silmiin oikein hyvin tuotettu suomalainen elokuva. Risto Räppääjä-leffat perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamiin kirjoihin ja on tullu tunnetuksi vielä suuremmalle kansalle leffojen kautta, jotka on ohjannut Timo Koivusalo – yksi Suomen parhaista elokuvaohjaajista. Timo Koivusalo on kyllä oikein tuottelias suomalainen elokuvaohjaaja. Risto Räppääjä-leffoissa erityisen kivaa on elokuvien musiikkimaailma. Osa leffasta on ikään kuin tarinaa eteenpäin kuljettavaa musikaalin pätkää. Risto räppää ja rummuttaa ja lapset tykkää kuunnella Risto Räppääjän lauluja, jotka on tosi mukaansa tempaavia ja helposti muistettavia. Mullaki jäi pyörimään leffan tunnarit sun muut mieleen, mikä kertoo jo siitä miten tarttuvia sävelmiä se sisältää.
Aikuiselle Risto Räppääjä oli ihan mukiin menevää katsottavaa ja onhan se kieltämättä Suomen parhaita lastenelokuvia sarjana, mut aikuiselle se kävi loppua kohden vähän pitkästyttäväksi. Pikkuisen alkoi tarina junnuttaa paikoillaan, mut lapsille leffanautinto pysyi alusta loppuun asti yhtä hyvänä. Pojat tykkäs ja sanoi heti perään toivovansa Risto Räppää ja Yöhaukka-leffan kotiinki DVD:nä. Siinä aika hyvä joululahjaidea pojille, jos vanhemmat eivät jo ole suostuneet leffaa ostamaan.
Sometimes you miss someone, and you don’t even know how much.
Liv & Ingmar, 2012 (via naturaekos)
Suomalaiset elokuvat 2016 vol 2.
Jatkan vuonna 2016 julkaistuista suomalaisista elokuvista, sillä tuntuu et niin paljon niistä riittäisi sanottavaa. Ois varmaan mentävä johonkin elokuvakerhoon jutustelemaan elokuvista kun sen verran on tullut katsottua kaikenlaisia elokuvia että juttua kyllä riittää. Yksi vuoden 2016 ehkä odotetuimpia elokuvia koko kansan näkökulmasta oli Luokkakokous 2, joka meni mauttomassa huumorissaan ihan uudelle tasolle.
Olihan se Luokkakokous 1 aika hauska, vaikka oliki myös toisaalta mauton ja älytön. Luokkakokous 2 veti kuitenki potin kotiin ja se yksi katselukerta riittää oikein hyvin. Mä en sitä elokuvaa toiste viitsi katsoa. Joskus elokuvien huumori menee vaan niin älyttömäksi ettei se oo enää hauskaa ja näin kävi mulle Luokkakokous 2:n kanssa. Toiset tykkää mut mä tykkään nauraa vähän erilaisille asioille kuin esimerkiksi nekrofilialle, mikä nostatti aika monen muunki elokuvaa katsoneen karvat pystyyn. Johonki se raja on vedettävä! Mut näin sitä käy kun laittaa saman elokuvan sisään kaikki Suomen tunnetuimmat koomikot ja antaa vielä vähän päätäntävaltaa siitä mitä leffassa näytetään. Hyviä näyttelijöitä mut aika surkea leffa.
Toinen kotimainen elokuva, jonka julkaisua mä oikein odotin koko kesän oli Hymyilevä mies, jonka ohjasi Juho Kuosmanen. Se kyllä lunasti odotukset ja oli oikein mielenkiintoinen. Pääosissa nähtiin Jarkko Lahti, Eero Milonoff sekä Oona Airola. Eero Milonoff on vielä aina ollut yksi mun suosikkinäyttelijöistäni jostakin syystä ja elokuva Hymyilevä mieshän kertoo siis suomalaisesta nyrkkeilijästä Olli Mäestä, joka oli ensimmäinen suomalainen mies joka otteli nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta. MM-matsi ei menny Olli Mäen osalta aivan putkeen vaan hänet tyrmättiin ottelussa. Kaikesta huolimatta hymy ei hävinny miehen naamalta, vaikka kuinka lyöty oli ja Mäki kertoo päivän olleen hänen elämänsä onnellisin päivä. Aika hieno asenne ja aika hieno elokuva, mä tykkäsin Hymyilevästä miehestä tosi paljon. Ei oo mikään ihme, että elokuva noteerattiin Cannesin elokuvajuhlillaki tänä vuonna.
You want to cry and smile, but instead you just stare and you can’t do anything.
Palo Alto | 2013 (via theperksofbeingabibliophile)
Suomalaiset elokuvat vuonna 2016
2016 on tullu mun mielestä erityisen paljon uusia suomalaisia leffoja. On saanut ravata leffateatterissa tai sit mä oon vuokrannut leffoja, et pääsee näkemään uudetkin leffat eikä aina vaan kattelemaan läpi vanhempia leffoja. Leffoja saa jo tosin hyvin vuokrattu netistä eikä hinnatkaan oo pahoja. Löytyy myös näitä suomalaisia leffoja eikä pelkästään ulkomaisia. Melkein jokaisen oon saanu vuokrattua, jota oon ettiny. Kun tykkää suomalaisista leffoista ni mä kyllä aktiivisesti koko ajan seurailen milloin tulee mitäkin uutta suomalaista elokuvaa, kuka ohjaa, ketä siellä on näyttelemässä ja tietty tärkeimpänä milloin se leffa ilmestyy eli koska pääsee kattomaan uutuutta! Tuntuu et tänä vuonna on tullut erityisen paljon uusia suomalaisia leffoja ja hyviäkin ovat olleet.
Tänä vuonna on tullu muutama dokumenttielokuva mitä oonki jo odottanut siitä asti kun kuulin, että ne on tekeillä. Nimittäin Eput-elokuva, joka kertoo Eppu Normaalin taipaleesta sekä Apulannasta kertova dokumentti nimeltään Teit meistä kauniin. Dokumenttielokuva Apulannasta oli mulle pienoinen pettymys. En tiedä tarkalleen mitä mä nyt odotin, mut ne odotukset ei oikein täyttynyt. Eput-leffasta pidin enemmän ,vaikka suurinosa olikin täysin tuttua juttua. Kiva se oli kuitenki nähdä ja kokea saman elokuvan sisällä. Erikoisin leffa, jonka tänä vuonna katsoin läpi oli Äpärä – suomalainen leffa täynnä inhorealismia ja jossakin määrin se meni niin kovasti yli, että vaikka elokuvasta nyt ei olisi pitänyt pitää alunperinkään niin tuntui vaan että överiksi menee. Erilainen leffakokemus on kuitenki aina hyvä kokemus.
Kotoilua ja hyviä elokuvaelämyksiä
Mä oon aina tykänny katsoa paljon leffoja. Etenki suomalaiset leffat kiinnostaa. Samoja leffoja jaksaa katsoa useammanki kerran ja monesti kun katsot hyvää leffaa uudelleen, siitä löytyyki aivan uudenlaisia puolia ja se on entistä parempi. Sama saattaa käydä myös leffan kanssa, jota aluksi tuli pidettyä aika surkeana tai josta en vaan yhtään tykänny ens alkuun. Uusi katselukerta antaa usein uusia mietteitä ja uuden näkökulman. Kun kaikki ei oo ihan uutta pystyy keskittymään elokuvan yksityiskohtiin ihan eri tavalla ja näkeekin enemmän.
Monella tuskin on aikaa katsoa samoja leffoja kerta toisensa jälkeen kun nykypäivänä eletään niin suuren kiireen keskellä. Mulla sitä aikaa kuitenkin on tuhlattavaksi kun tulee vaan odoteltua kotona päivän kulumisista suurin osa ajasta. Työttömänä ehtii katsella elokuvia siinä samalla kun odottelee, että työkkäristä tulis jotakin mukavaa postia vaihteeksi. Näillä mennään toistaiseksi ja miksipä ei sitten käyttäisi tätä luppoaikaa juuri siihen, minkä parissa eniten viihtyy, eli elokuvat?
Elokuvien katsomisesta taitaa siis tulla meikäläisen uusi päivätyö. Kaikki suomalaiset leffat läpi pari kertaa ja alan olla oikea asiantuntija. Leffoista ja muista mietteistä aionkin tässä kirjoitella enemmänkin aikani kuluksi. Sitä paitsi kun ei oo ketään kelle päivisin jutella ja höpötellä niin kirjoittaminen on aika hyvää itsetutkiskelua ja ajan kulua. Tähän blogiin aion kerätä päivittäisiä mietteitä, pohdiskeluja ja asiaa suomalaisista elokuvista. Kirjoittelen kaikesta mikä nyt nämä meikäläisen päivät täyttää ja auttaa saamaan ajan kulumaan. Eikun nautinnollisia elokuvia hetkiä etsimään!